Suomalaiset Innovaatiot

Suomalaiset Innovaatiot

Vuonna 2018 Suomi oli sekä Bloomberg -yhtiön, että maailmanlaajuisen innovaatio indeksin listauksissa seitsemännellä sijalla. Useat maamme innovaatioista tapahtuvat tietotekniikan ja lääketieteen tahoilla, mutta historiallisesti Suomessa on myös kehitetty käytännöllisiä tuotteita, jotka ovat joko pysyneet kansamme salaisuutena, tai levinneet maailmalle muidenkin käyttöön.

Historialliset Suomalaiset innovaatiot

Useat Suomalaiset innovaatiot ovat meille jokapäiväisiä, mutta ulkomaalaisissa ihmetystä aiheuttavia. Esimerkiksi kaikille meille tuttu Äitiyspakkaus on ainutlaatuinen Suomelle. Äitiyspakkaus sai alkunsa köyhissä oloissa elävien äitien avustuspakkauksena 1938, ja se otettiin yleiseen käyttöön kaikille uusille äideille 1949. Alunperin laatikko sisälsi kankaita, ompelupakkauksen, lasten vaatteita, vaippoja, sekä patjan, ja laatikkoa on syntymästään saakka käytetty vastasyntyneiden vuoteena. Vuoden 2018 pakkauksissa tuoreille äideille annettiin talvivaatteita, kesävaatteita, makuupussi, petivaatteita, pyyhkeitä, ruokailutarvikkeita ja leluja.  Tuotteet ovat laadukkaita kauniisti suunniteltuja, ja sopivia sekä poikien että tyttöjen käyttöön. Uudet vanhemmat voivat valita äitiyspakkauksen sijasta rahalahjoituksen, mutta jopa 95% Suomalaisista päätyy ottamaan vastaansa pakkauksen. Maailmalla muutamat kaupalliset yritykset ovat kopioineet äitiyspakkauksen idean, ja he myyvät sitä lahjaideana uusille vanhemmille, mutta  maailmanlaajuisesti samanlaista ilmaista palvelua ei tarjota missään uusille vanhemmille. Vaikka ksylitolin käyttö on viime vuosina levinnyt maailmalle, hammasystävällinen aineosa oli pitkään kuluttajatuotteissa lähinnä Suomalaisten käytössä. Ksylitoli on luonnossa esiintyvä makeutusaine, jota valmistetaan elintarvikekäyttöön kasvien kuitumateriaalista eli ksylaanista. Ksylitolin hammasystävälliset ominaisuudet vahvistettiin tieteellisten tutkimusten kautta 1970-luvulla Turun yliopistossa, jonka jälkeen markkinoille kehitettiin useita ksylitoli purukumeja ja pastilleja. Maailman ensimmäinen ksylitolipurukumi, Ksylitoli Jenkki tulin Suomessa markkinoille 1985. Laajemmalla mallilla tärkeitä Suomalaisia innovaatioita ovat koulutus joka on ilmaista yliopistoasteen loppuun saakka, sekä kunnalliset keskitetyt terveyskeskukset. Useissa maissa terveyden ja sairaudenhuolto palvelut on usein hajautettu niin että esimerkiksi hammaslääkäri-, yleisterveys- ja mielenterveyspalvelut ovat eri toimen pitäjien alaisuudessa. Tämä tarkoittaa hajautettua rekisteröimistä, ja suurta ajanuhrausta eri pisteissä oleviin ajanvarauksiin matkatessa. Unohtaa ei pidä myöskään Nokiaa, joka oli alkuaikoinaan kannettavan informaatiotekniikan innovatiivisimpia yrityksiä. Nokian kommunikaattori oli aikaansa edellä käynyt ensimmäinen varsinainen älypuhelin, ja sitä varten kehitetyt teknologiat uursivat uraa nykyajan iPhone -puhelimille ja vastaaville. Nokia on taas nostamassa innovatiivista profiiliaan, ja firma jakaa vuosittain kansainvälisen innovaatio palkinnon ennalta päätetyn teeman mukaan. Vuoden 2018 teema on teollinen automaatio ja IoT, Internet of Things.

Uudet Suomalaiset innovaatiot

Suomi ajaa myös uudempien innovaatioiden kehittämistä, esimerkiksi koulutuksen innovaatioita rohkaistaan Saku Tuomisen HundrED projektilla, jonka kautta useat Suomalaiset koulut ja kouluttajat voivat ehdottaa, kokeiluttaa ja valvoa innovatiivisia koulutus ratkaisuja. Vaihtoehtoja omalle toiminnalleen etsivät kouluttajat voivat myös etsiä uusia ratkaisuja käyttöönsä HundreEd portaalista. Kokeilu alkoi Suomen 100 -vuotisjuhlan kunniaksi 2017, ja on kokeilu on tämän jälkeen levinnyt maailman laajuiseksi.

Uudet Suomalaiset innovaatiot

Suomalaiset ovat myös kiertotalouden innovaatioiden uranuurtajia, ja säästäväisen kierrätyksen ympärille on noussut useita idea rikkaita yrittäjiä. Kiertotalouden periaatteiden mukaiset firmat perustuvat palveluiden käyttämiseen, ennemmin kuin fyysisten tavaroiden tai laitteiden omistamiseen. Innovatiiviset yritysmuodot takaavat että tuotteisiin käytetyt materiaalit pysyvät käytössä mahdollisimman pitkään, ja ympäristöä rasittavat tuotteet korvataan esimerkiksi vuokrapalveluilla niin usein kuin mahdollista. Innovatiivisuudella maksimoidaan asiakkaiden tuotteista ja palveluista saava arvo, sekä minimoidaan jätteiden tuottaminen. SITRAn listalle vuonna 2018 päässeet yritykset vaihtelevat suuresti. Fyysisiä laitteita vuokraavia firmoja ovat esimerkiksi 3 Step IT, joka pidentää tietoteknisten laitteiden elinikää vuokraamalla uusimmat laitteet yrityksille. Yrityksille hyödyllisen käyttöiän tullessa täyteen laitteet kunnostetaan, ja myydään vähemmän tehoa vaativille tahoille. Tämä auttaa yrityksiä uusimaan laitteet suhteellisen halvalla tarvittaessa, mutta myös kohottaa itse laitteen käyttöikää, sen päädyttyä korjattuna esimerkiksi yksityisasiakkaan työpöydälle.


Comments are closed.

comments-bottom

Suositeltavat viestit

Suomalaiset Innovaat... Lähettänyt author icon Nestori heinä 14th, 2018 | Kommentit pois päältä artikkelissa Suomalaiset Innovaatiot
Hyvä innovaatio Lähettänyt author icon Nestori kesä 24th, 2018 | Kommentit pois päältä artikkelissa Hyvä innovaatio
Innovaation synty ja... Lähettänyt author icon Nestori kesä 15th, 2018 | Kommentit pois päältä artikkelissa Innovaation synty ja kehitys

Parhaat viestit

Suomalaiset Innovaat... Lähettänyt author icon Nestori
Hyvä innovaatio Lähettänyt author icon Nestori
Innovaation synty ja... Lähettänyt author icon Nestori